maanantai 25. huhtikuuta 2011

Illuusio numero 1 - miksi puolustusvoimat?

Kaiketi on luonnollista, että aloitan hyvin läheltä - ihmisten harhakäsityksistä maanpuolustuksesta ja turvallisuuspolitiikasta. Olen seurannut tiiviisti niin poliitikkojen, kansalaisjärjestöjen, puolustusvoimien, kuin yksittäisten ihmisten kirjoituksia ja puheenvuoroja aiheesta. Jälleen kerran ihmisillä on paljon tunteita ja mielipiteitä, mutta vähän tietoa.

Ehkä syvällisin puute on ymmärrys siitä, mihin julkishyödyke - puolustusvoimat - on tarkoitettu? Se on ulkopoliittinen työkalu. Se ei ole pelkästään armeija, joka on tappamista varten. Se ei ole miesten koulu. Se ei ole aivottomien väkivaltaisten ihmisten työpaikka. Eikä se ole amerikkalaisten elokuvien ihmeellinen kone. Se on olemassa, jotta ulkopolitiikka voi nojata uskottavaan puolustukseen. Se, miten tämä temppu tehdään, on täysin avoin sen toteuttajalle. Jos meillä olisi pirun hyvä mainostoimisto - fenomenaalisen hyvä - emme tarvitsisi ainuttakaan panssarivaunua, emmekä sotilasta. Jos kaikki uskoisivat, että se toimii. Siihen kiteytyy puolustusvoimien olemus. Sen pitää kertoa sille, joka uhkaa joukkoväkivallalla meitä, että se maksaa.

Kun ymmärrämme puolustusvoimien olemuksen ja hyväksymme, että se on aivan samanlainen vakuutus olemukseltaan, kuin kotivakuutus tai lukko kotimme ovessa, voimme alkaa tarkastella sen rakennetta ja merkityksiä. Sitä, mistä ihmiset ovat valmiita maksamaan tämän julkishyödykkeen ylläpidossa ja miten se vaikuttaa yhteiskuntaan. Koska puolustusvoimat on illuusioiden suoranainen runsaudensarvi, otan tähän ensimmäiseen kirjoitukseen mukaan vain keskustelun uhkakuvista.

Mihin perustuvat uhkakuvat? Mihin perustuu reservin koko? Miksi meillä pitää olla 64 Hornet-hävittäjää tai miksi niissä pitää olla rynnäkköaseistus? Huvittavaa poliittisessa keskustelussa on se, että kukaan ei pysty tai halua sanoa, mihin omat puolueen laskelmat perustuvat. ETYJ, NATO, Venäjä - kukaan ei pysty piilottamaan tänä päivänä materiaali- ja miesmääriään eikä edes kunnolla suorituskykyjään. Mihin muuhun laskelmat voisivat perustua? Mistä ihmeestä vihreät repivät 150.000 miehen reservinsä? Entä Perussuomalaiset 500.000? Puoluetoimistossako analysoidaan viimeisimmät tiedustelutiedot ja piirretään sodan ajan yhtymien liikkeet ja suunnitelmat? Mihin me valmistaudumme ja miten? Miksi puolustusvoimien upseerit käyvät kouluja 7 vuotta kyetäkseen antamaan vastauksia ja silti julkisessa keskustelussa mielipiteet ohittavat faktat?

Jos haluamme vakuutuksen siitä, että lähialueen kriisien eskaloituessa me kykenemme uskottavasti torjumaan tavanomaisin asein varustautuneen vihollisen, on meidän laskettava, millainen vihollinen meitä on vastassa ja mitä sen torjuminen vaatii. Puolustuspoliittisessa selonteossa määritellään, että Suomi voi joutua aseelliseen selkkaukseen osana suurempaa kansainvälistä kriisiä. Me emme koskaan laske puolustautuvamme yksin valtavaa vihollista vastaan. Jos emme ole liittouman osana, taistelemme vain vihollisen yhtä osaa vastaan - emme esimerkiksi koko Venäjän liikellekannallepantua armeijaa vastaan. Nopea laskutoimitus lähialueilta paljastanee potentiaalisen vastuksen. Tämän vuoksi suunnitteluorganisaatio nimeltä puolustusvoimat esittää analyysejaan asejärjestelmistä, reservin koosta, koulutuksesta ja rauhan ajan rakenteista. Puolustusvoimat suunnittelee juuri niiden tehtävien pohjalta, mitä parlamentaarisesti määritellään. Puolustusvoimat ei halua mitään. Se esittää parhaan asiantuntija-arvionsa siitä, miten poliitikkojen määrittämistä tehtävistä selvitään ja mitä se vaatii. Siksi esim. Volasen illuusiot kenraaleista ohjaamassa päätöksentekoa ovat niin kaukaa haettuja. Ei se suunnittelumajurin työ eroa siitä Kela:n suunnittelijan työstä, kun kysymyksessä on valtionjohdon päätöksenteon tukeminen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti